torstai 29. heinäkuuta 2010

Toimelias viikko

Tämä viikko on ollut erittäin tuottelias. Olen saanut maalattua ukkoja, pakannut tavaroita tulevaa muuttoa varten ja kasannut itselleni toista persesirkkeliä (polkupyörä). Pyörästä tulee myöhemmin kuvia kuhan saahan siihen uudet kiekot alle ja jarrut kuntoon. Osat tulevat joko perjantaina tai ensiviikolla. Viime viikolla scouttasin taloyhtiön varastotiloista vanhan valkoisen hyvä kuntoisen Monarkian pyöränrungon. Keskiön kunnostamisella ja pienellä laitolla siitä saa aivan mainion sinkulan Jyväskylän kaduille. Aivan halpa projekti ei ole, sillä hintaa tulee arviolta reilu 300€ + kulutetut tunit. Tosin uudet vanteet napoineen maksavat aikas paljon. No mutta kokonaisuudessaan pyörä tulee kuitenkin halvemmaksi kuin ostaa kaupasta uusi.

Figujen saralla Blood bowlin liskot edistyy ja samoin empiren ikuisuus projekti. Yksi saurus ja skinkki on nyt valmiina, sekä pari saurusta on hyvällä mallilla. Vuorostaa free conpany sai riveihinsä halfling varkaan ja jalkapuolen soidulla. Tarkoitus olisi tehdä sellainen n. 40 ukon free company poppoo 8 edikan Hammeria varten. Valmiina on n. 25, eli hommaa vielä riittää. Poppooseen täytyy tehdä parit unit fillerit ettei kaikkia tarvitse yksitelleen siirellä, sillä muuten on aikas tuskanen homma kun liikutus alustat kaatuu jostain kumman syystä. Kuvassa näkyy lisäksi vielä hieman kesken eräinen tavaroiden kantaja. Nyt maalamiseen tulee varmaan taas taukoa, kun muutto sekoittaa pakan taas täysin.



perjantai 23. heinäkuuta 2010

Familiars ja muuta

Pitkän tauon jälkeen innostuin taas sutimaan pensselillä maalia ukkojen pintaan. Sain taannoin maalaushommiksi 8 familiaria ja Blood bowlin lizardmen tiimin. Familiarit sain maalattua ja ekat testifigut BB-tiimistä on valmiina. Liskojen väriteema on violetti/ vihreä ja asiakkaan valitsema. Mielestäni se sopii liskoille kuin nyrkki silmään pelikentällä. Lisäksi tuli ostettua pari uutta ukkoa GW:n sivuilta. En tosin tiedä koska ne kerkeän maalata, mutta ovat kyllä kovin kauniita figuja. Tässä parit kuvat.