torstai 25. helmikuuta 2010

Tiukkaa vääntöä nurmikentällä

Stirland Monkey´s pelasi neljännen pelinsä Zombi Makers (se toinen Necro sakki) joukketta vastaan tiistaina. Kuolleiden kotopeli lähti apinoiden kannalta hyvin vaikka heti ensimmäinen taklaus vastustajalta saatoi linjamiehen pois kentältä. Pahan näköinen isku osoittautui lopulta pysyväksi vammaksi (-1 MA). Joukkue toverin murjomisesta ihmiset soivaantuivat ja lähetti kuolleita vaihtoon. Lopulta ensimmäinen puoliaika päätyi 1-0 Metsien apinoille. Maalin jälkeen jouksijani päätti antaa monoa zombi makersien sudelle, mutta lahjonnasta huolimatta tuomari poisti jouksijan loppu peliksi.

Toinen puoliaika alkoi apinoiden alivoima hyökkäyksellä. Kentällä vallitsi kahden miehen vajaus. Alku kuviot näytti hyvältä ja reikä saatiin aikaiseksi vastustajan linjoihin. Asetelmat olivat hyvät kahden kierroksen maaliin. Hyvästä paikan petaamisesta huolimatta hyvin lähteneen heiton kämmäsi yksi joukkueen blitsereistä. Tuloksena epäonnistumisesta oli joukkueen piiritys ja hirveä turpaan otto. Kaikesta yrityksestä huolimatta en pystynyt enään estämään maalia. Tilanne 1-1. Maalin jälkeen uusi hyökkäys apinoille. Ogre antaa runtua zombille ja homma saadaan hienosti kasaan ennen heittoa. Jälleen heitto lähtee hienosti kohti blitzeriä, mutta jälleen kiinniotto epäonnistuu. Valpas susi ei jätä tilaisuutta hyödyntämättä, vaan vie pallon apinoiden keskeltä. Kissa ja hiiri leikki jatkuu pallon ympärillä aina viimeiseen vuoroon saakka. 1-2 zombi makers joukkueelle. Harmillinen taka isku Stirland Monkey´sille.

Positiivistä oli että Orge ei jäätynyt kertaakaan ja henkilö vanhingoilta selviydyttiin. Kaiken kaikkiaan hyvin tasainen peli, mutta onni ei vaan ollut puolellani edes viiden re-rollin avulla.



Viides peli käytiin Apinoiden omalla kotikentällä. Vastaan asettui Kovakynsi Kompanja eli chaos joukkue. Kahden puoliajan jälkeen tilanne oli edelleen 0-0. Vaikkakin Chaos pääsi pallon kanssa ruudun päähän maalista kahdesti. Pelin pelasti täydelliseltä häviöltä blitzereiden alivoima blockit warrioreja vastaan.

Jatkoaika alkoi Kovakynsien alivoima hyökkäyksellä. Kaiken kaikkiaan kentällä oli ukkoja 11 kappaletta, muut lepäsivät joko loukkaantuneena, tajupoissa tai ilmatpihalla. Ennen ratkaisua Apinat olivat 4 vastaan 5 pelaajaa. Tiukan väänön jälkeen Warrior pääsee vapaaksi ja ahdistelee heittäjää. Heittäjäni ottaa dodgee ulos ja hakee pallon warriorin nokan edestä ja juoksee maaliin. 1-0 Apinat voittaa. Ogre juotuu huilaamaan ensi pelin joka on toivottavasti vampyyrejä vastaan. Muita vahinko ei tullut. Saaduilla rahoilla ostin juokkueelle neljännen re-rollin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti