torstai 16. syyskuuta 2010

Choas spawn

Hetken tutkiessani mitä kaikkia figuja kaapista löytyykään, käteeni tarttui Choas Spawn -laatikko. Pyörittelin torsoa käsissäni ja päätin ryhtyä siitä väkertämään toista mörköä kentälle. En ihan hirveäasti lämpene tuon toisen spawnin asennolle, joten päätin laittaa sen ryömimään eteen päin mahdollisimman monen käden avustuksella. Otin esiin myös empiren militia osia ja luurankojen kappaleita. ZÄPPP!!! Tämä spawni on nielaissut sisäänsä ukkoja tai sitten se on mutatoitunut useasta eri ukosta yhdeksi riehuvaksi möröksi. Väritys tulee olemaan ehkä hieman saman kaltainen kuin tuossa aikaisemmassani, ehkä hivenen ihon värinen paikka paikoin. Jää nähtäväksi millainen siitä lopulta tulee. Ehkä täytyy hommata penssilillä sudittavaa kiiltävää lakkaa Spawnin limaisimmille kohdille.



3 kommenttia:

  1. Parhautta! Tuo vielä maaleihin ja sitten emäiltamat pystyyn. Voi veljet

    T

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää ja myös paljon mielenkiintoisemmalta kuin paketista vedetyt spawnit. Pidän erityisesti selässä olevista kalloista, sillä niiden upottaminen ruhoon näyttää todella onnistuneelta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Ehkä ensiviikolla pääsen taas maalaamisen pariin.

    VastaaPoista