tiistai 26. lokakuuta 2010

Empireä, maastoa ja 40k

Empire projekti etenee hiljalleen, ehkä jopa liiankin hissuksiin. No mutta kohta free comppany on saatu kokonaan maalattua, tähän asti maalattuja on 30/36 ukkoa ja ogrekin on jo aloitettu. Ongelma on että aikaisemin maaltut empiren ukot tuntuvat jotenkin huonommin maalatuilta verrattuna free companyn jätkiin, ne vaatsivat ainakin yhden maalikerroksen lisää. Se meinaisi jotakuinkin 40 ukon uudelleen sutimista (16 varsijousta, 25 hilparia ja 3 sotamasiinaa). Ei voi muuta sanoa kun että hullun hommaa tämä pikku-ukkojen harrastaminen. Toisaalta täytyy ajatella että sitten olisin tyytyväisempi siihen miltä koko armeija näyttäisi kentällä. Toivossa on hyvä elää.

Tällä viikolla GW julkaisi taas uutta maastoa hammerin harrastajille. Pakko sanoa että laatu tuntuu paranevan jatkuvasti. Iseäni ainakin kiinostaa seuraava maaston palanen.


Viime viikolla tuli testattua ekan kerran elämässäni 40k:ta. Pelasin Edareilla ja kaveri Demon huntereilla. Pisteitä oli molemmilla sen 1500. Peli oli aikamoista hapuilua noiden säätöjen kanssa, alkuun ainakin. Pelin edetessä Eldarit antoi hyvin kyytiä demonin metsästäjille, mutta suurimman vastuksen antoi landrider. Lantikan panssareista ei mennyt kyllä mikään ammus läpi. Ainoa keino oli tuoda wraithlord viereen ja antaa sen repiä lantikka lopulta osiin. Pelissä minulla oli hullu aloittelijan tuuri, kun vastustajan terminaattorit onnistui jotakuinkin kolmasosassa armour save -heittojen kanssa. Lisäksi Avatar pisti osiin 5 terminaattoria ja yhden dreadnoughtin. Ihan hauska peli ja ehkä pieni kiinostus peliin syttyi. Kiinostusta lisää uusien dark eldarien tyylikkäät figut.

6 kommenttia:

  1. Nuo uudet GW:n maastot ovat kyllä jälleen oikein komeita. Tosin mielestäni tällä kertaa myös hinta on turhankin komea. Hyvää työtä itse maastonkappaleessa joka tapauksessa.

    Ja tervetuloa Eldarien pariin! Varsin vakuuttavaa toimintaa heti ensimmäisessä pelissä. Laittele ihmeessä myös tänne blogiin armeijalistoja muuta 40k-sälää, jos innostut sillä puolella viihtymään enemmänkin.

    VastaaPoista
  2. Eiköhän tänne jotain ilmesty 40k puolelta, sillä täytyy vielä toinenkin peli pelailla. Meillä ei ollut spyykkisiä kykyjä ollenkaan pelissä, niin niitä täytyy vielä päästä testaamaan. Lisäksi sain kaverilta maalattavaksi prissi Yrielin, että siitä ainakin ilmestyy kuvia mahdollisesti jo ensi kuun aikana.

    Kieltämättä nuo maastokappaleet ovat tyyriitä. Ehkä veronpalautuksista parit eurot liikenisi.

    VastaaPoista
  3. Näin DH-pelaajana täytyy hieman tarkentaa alkuperäisen postauksen faktoja:

    - Avatar repi kylmästi kalliin Grandmasterin, 4 GK-terminaattoria ja Dreadnoughtin. Yhteensä noin 600 pistettä.

    - Terminaattorien kuudesta normiseivistä onnistui yksi. Kymmenistä invuista noinpuolet.

    Peli oli kyllä hieno. Ei siinä mitään. Toivottavasti saadaan yksi 40k-pelaaja lisää, vaikkakin sitten Dark Eldareille. ^^

    VastaaPoista
  4. Hahaa! Hyvä Risto. Rupeehan tosiaan vielä 40k:ta harrasteleen. Itse väännän par aikaa remontin keskellä ja työhuone alkaa valmistua pikku hiljaa. Kun se lopulta valmistuu, on aika kaivaa ukot laatikoista ja ryhtyä taas toden teolla maalailemaan.

    Ihan hulluna polttelee koko ajan päästä pelaileen, muttei nyt vaan aika riitä.

    Maalattavaakin olisi jonkinverran:
    -2500 pts Kääpiöitä
    -2000 pts Space marineja (tässä on vähän ongelmia Chapterin valinnassa)
    -Ainakin 1500 pts örkkejä
    -Hulluna muita randomfiguja, jotka on ostettu hetken mielijohteesta.

    -Tatu-

    VastaaPoista
  5. Hyvä että tarkennettiin hieman tuota 40k pelin menoa. :)

    En nyt vielä lupaa mitään 40k:n aloittamisesta, vaikka pientä poltetta sisälmyksissä onkin. Sen tietää että jos meinaan hommata vain pari pakettia ukkoja, niin yht äkkiä huomaa että kaapeihin on ilmestynyt vielä yksi ikuisuus projekti lisää. No sellaista se vain tuntuu olevan.

    Juu onhan noita ukkoja maalattavaksi vaikka kuinka paljon. Ehkä täytyy jäädä työttömäksi kun valmistuu tai kehittää jostain sitä vapaa-aikaa harrastusta varten. Ja tosiaan ei ne jää Tatun lailla vain pariin projektiin vaan, seasta löytyy mielijohteesta ostettuja ukkoja.

    VastaaPoista
  6. Hieno blogi sulla..! Maalausjälki on tosi vakuuttavaa. Piristävää nähdä artikkeleita Blood Bowlista! Lämmittää vanhan Bowlistin sydäntä, kuin örkin haarapotku...
    Ja kyllä... GW:n maastot on upeita, mutta hinta on mielestäni liian suolainen... Teen ite :)

    VastaaPoista