lauantai 24. huhtikuuta 2010

Kevään liigan toiseksi viimeinen ottelu

Stirland Monkey´s pääsi pelaamaan toisen ottelun Norsea vastaan heidän omalla kotikentällä. Lämmin kevät henkäys kävi kentällä ja aurinko pilkahteli pilvien lomasta 19000 katsojan kasvoille. Katsojista yli puolet oli Stirlandin edustusjoukkueen kannattajia (fame). Tunnelma katsomossa oli hyvin jännittynyt ja käsin kosketeltavissa. Molemmat joukkueet olivat saman tasoisia eikä näin ollen kumpikaan saanut tasoituksia. Apinoilla oli pelin alussa vaadittavat 11 pelaajaa kun norsella oli huimat 13.


Potkasijan ollessa poissa apinanoiden aloituspotku meni pitkäksi ja pallo päätyi suoraan katsomoon. Pallon sijasta katsojista joku ogre heitti kiven kentälle osuen norsen linjamiestä (stun). Kun pallo saatiin takaisin kentälle alkoi Norset muodostivat linjaa keskikentälle tunnustellen mitä apinat tekevät. Linjan muodotuksen lomassa he hutiloi pallon kanssa niin, että se päätyi apinoiden kenttäpuoliskolle kenen tahansa otettavaksi. Norsen mörkö päätyi heti alussa liian lähelle apinoita, päättivät linjurit antaa sille kunnon iskua ja lähettää se huilimaan. Pohjoisen miehet tulivat siihen tulokseen että lääkäri antoi aimo tujauksen hajusuolaa (BH -> reserv box). Pallo päätyi lopulta hetkeksi apinoiden käsiin ja samalla pari norsen pelaajaa päätyi vaihtoaitioon, joista toinen sai kuolettavan iskun kalloonsa (dead + BH). Kostoksi norset työnsi blitzerin katsomon käsiteltäväksi. Ilman lääkäriä pelaaja #4 olisi kuollut (dead -> miss next game). Yrityksestä huolimatta apinat eivät päässeet raavaiden pohjoisten miesten läpi. Pelin tuiskeessa pallo päätyi vastustajan linja miehelle. Tilanteesta hermostuneet apinat mursivat toisen wolfrenin käden (-1 st). Yrityksistä huolimatta pallollista linjamiestä ei saatu kumoon ja tilanne lopulta 1-0 norselle. Apinoille jäi vielä yksi vuoro tasoittaa voimatilannetta kentällä. Etulinjan miehet saatii kumoon ja ogre mäjäytti nyrkkinsä yhden linjamiehen rintakehään tappavasti (dead).

Toinen puoliaika alkoi yhdeksällä yhdeksää vastaan ja pari pelaajaa huoli vaihtoaitiossa (KO-box). Katsojat palkitsivat apinat yhdellä ylimääräisellä re-rollilla. Hyvä alku ja pallo päätyi kokeneelle juoksijalle. Hyökkäys ei kuitenkaan kauaa näyttänyt hyvälle, kun norsen pojat pääsivät iholle kiinni ja vaihtoaitiosta palannut jeti raapaisi apinoiden linja miehen hengiltä (dead). Jouksija kompuroi pallon kanssa ja norsen linjamies sai pallon käsiinsä. Pahasta tilanteesta yritettiin dodgen avulla, mutta dodget eivät apinoilta onnistuneet ja tilanne 2-0 norselle. Maalin jälkeen jäi vielä aikaa tasoittaa tilannetta. Potkun jälkeen Apinoiden kannattajat rynnistivät kentälle kaataen puolet norsen pelaajista. Totaalisen hässäkän jälkeen tilanne näytti enemmän kuin lupaavalta saada maalia aikaiseksi, mutta ilmeisesti heittäjä antoi hieman liikaa vauhtia pallolle. Apinat eivät saaneet kiinni palloa useasta yrityksestä huolimatta. Epäonnistuneiden heittojen takia ei ollut kaukana ettei tilanne olisi ollut 3-0. Pallon pelaamisen sijasta kumpikin joukkue vielä antoi pieniä tasoittavia pelin lopussa. Kummallekkin yksi pelaaja aitioon (BH x2).

Hyvin kummallinen peli kun pallon käsittely epäonnistui järjestelmällisesti, mutta kassuja saatiin tehtyä 6 kpl. Rahaakin tuli ruhtinaalisesti, 60000gp. Ostin yhden cheerleaderin ja loput rahat käytän mahdollisesti liigan viimeisessä pelissä Bloobwizer typsyyn. Ogrelle ja blitzerille saatiin guard taito ja taidottomalle linjurille block. Jotkut faneistä päätyivät kannattamaan norsen joukkuetta apinoiden sijasta (-1 fans). Vaikka yksi pelaaja kuoli ja yksi blitzeri joutuu huilimaan seuraavan pelin. Raskaan sarjan pelaajan vaihtopenkillä olemisesta ja yhden ukon kuolemasta huolimatta joukkueen taso laskenut juuri mitään (Team value -10K).

Viimeinen peli on toista negromantic tiimiä vastaan ja se pelataan Stirland Monkey´sien kotikentällä lähiaikoina. Seuraavassa pelissä on yksi journeyman liittynyt apinoiden riviin ja se on ainoa joka ei osaa mitään.

Hammeria!

Sitten hieman päivitystä Empiren suur projektin saralta. Olen saanut pari ukkoa taas maaleihin. Uusien joukossa on kaksi archeria ihan sen takia, että tiedossa on mahdollinen Mordheim kampanja kuukauden sisällä. Yritän saada siihen mennessä valmiiksi vielä kaksi halflingia. Mielessäni on testata Averlander warband tiimiä. Se ei ole mikään lähi taistelija poppoo, mutta hyvä ampuma joukkue. Halflingeillä ja kolmella herolla on heti alussa BS 4. Lisäksi kahdelle herolle saa alussa ostettua hunting arrows (+1 to injure).



Yhdellä ukoista ei ole alustaa rustattu mitenkään, koska sen olisi tarkoitus päätyä tällaiselle isommalle pohjalle kahden muun ukon ja pienen koiran kanssa. Mukavampi hammerin kannalta kun ei jokainen ole omalla yksittäisellä alustalla, ja näitähän free companyn jätkiä kuolee helposti useampi vuorossa.

Pahoittelen viime kerran päivityksessä olutta kuvan heikkoa laatu. Tämä johtui kun kamera ei suostunut tarkentamaan useampaan pisteeseen kerralla. Taitaa olla pikkuhiljaa uuden paremman kameran hankinta edessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti